Mutta eipä näitä paljoa järjellä voi ajatella. :)
Huomasin tuossa parisen päivää takaperin potevani uutta vauvakuumetta, tai oikeestaan odotuskuumetta. Vielä viikko sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, että seuraava lapsi vois syntyä aikasintaan joskus loppuvuodesta 2011. Kunnes yhtäkkiä odottavat äidit näyttivät taas niin kauniilta, mammavaatteet oli oikeastaan aika nättejä ja odottaessahan oli tosi hyvä olokin.. Joopajoo. Aloin muistelemaan sitä ihanaa tunnetta oksentaa joka aamu vähintään kolme, enintään kuusi kertaa aina puoleen päivään asti, illalla taas parit laatat päälle. Ja sitä viikolle 16..
Ja kuinka mukavaa se olikaan, kun kumartelu ja liikkuminen kävivät pikkuhiljaa lähes mahdottomiksi, kenkien pukemisesta tuli saavutus! Ja miten virkeäksi itsensä tunsikaan aamulla kuuden tunnin yöunien jälkeen, jotka koostuivat varttitunnin torkahduksista kahdeksan sohvatyynyn päällä nukuttuna. Tyynyt piti asetella samalla tavalla tarkasti, että sai nukuttua. Ja monta kuukautta vain vasemmalla kyljellä nukkuen, heräten siihen ettei käsissä kierrä veri ja sattuu tolkuttomasti.
Ja jos vielä suo ajatuksen tai pari synnytykseen, etenkin vauvan pusertamiseen ulos.. Vähän se odotuskuume siitä laantui, mutta ei merkittävästi. Katotaan kuinka nopeasti miinuspuolet unohtuu ja pluspuolet valtaa taas tän kuumeilijan pään. Niinhän ne sanoo, että toinen kerta on helpompi kuin ensimmäinen. :) Ja että siinä ne kaksi menee, kuin yksikin. Tai vaikka kolme.. Tai neljä..

Mutta olishan se ihanaa taas kokea uudestaan se, kun saa lapsensa ensimmäistä kertaa syliin. Kovia kokeneena, rankasta kokemuksesta väsyneenä, pikkuinen naama turvoksissa...


...ihailla toista tunnista toiseen, tutustua uuteen ihmeeseen...


...pitää häntä sylissä yöt ilman, että osaa edes käydä nukkumaan...


...ensimmäisinä kuukausina seurata ihmetellen, kuinka tästä nyytistä on kasvamassa kehoaan hallitseva. maailmaa tarkkaileva ihmislapsi...


...ja aamulla unohtaa väsymyksensä täysin, kun saa lapsensa ilahtumaan vain tuomalla naamansa tarpeeksi lähelle. :D


Tätä nää yön tunnit teettää, totaalista fiilistelyä. Mutta tottahan se on, että haluan ehdottomasti tämän kaiken kokea vielä monta kertaa. Plus vielä ne kaikki tulevat ihanuudet mukaanlukien ensimmäiset helmihampaat, kurkistukset lapsen ajatteluun ensimmäisten sanojen kautta, ympäristön avartuminen ensimmäisten askelten myötä.. Jää miinukset kyllä pieneksi mitättömäksi präntiksi sopimuksen loppuun.
Ymmärrän toki sen, ettei jokainen päivä ole kuin satua, mutta vielä en ole nähnyt yhtäkään syytä, miksi tämä olisi ollut huono valinta. Ilo ja onni tulevat varmasti olemaan moninkertaiset harmiin verrattuna.

Tuolla se pieni nukkuu tyytyväisenä.. Taidampa itsekin jo mennä!